torstai 13. lokakuuta 2016

Aksailua ja tottiksia, siitä on viikko tehty

Lauantaina kävin vaan tekemässä molemmille tytöille pikatreenin sillä pimeys pääsi taas kerran yllättämään. Aava teki ekana ruutua, mihin olin tyytyvääinen sillä juoksi heti ekalla oikeeseen paikkaan vaikka mulla ei ollu targettia ruudussa. Tein toisen joka oli ihan yhtä hyvin nii oli pakko jättää siihen. Koska oli jo hieman hämärä nii käytin sen hyväksi ja tehtiin ohjattua . Vähän Aava epäröi koska ei selkeesti nähny kapuloita, joten tästä tuli hyvä treeni. Tehtiin vielä muutama luoksarin maahanmeno kierroista. Toimi sangen hyvin :). Sikan kanssa opiskeltiin merkkiä. Mä en ymmärrä miten Sikanen tajus koko homman parilla toistolla ja sen jälkeen teki hienoja merkkejä 10 metristä. Nyt pitää vaan saada varmuutta ja sitte tehdä kierto-merkki erottelutreeniä.

Maanantaina mentiinki tyttöjen kans tukka putkellä joka paikkaan. Pääsin jo yhden aikoihin töistä nii käytiin tyttöjen kans viereisellä pellolla lenkillä. No sielä tuli tuttu treenikaveri vastaan, joka oli kans lenkittämässä koiria. Tytöt tykkäs ku saivat juosta collie poikien Kössin ja Kelmin sekä Moonan  kanssa. Siitä mentiinki hallille treeneihin. Sikka pääsi tekemään seuruun peruutuksia, ja muutenki seuruuta. Tehtiin jäävät  missä tällä kertaa Sikka ei todellakaan osannu tehdä seisomista, ihan ku tällä kertaa Sikka ei olis koskaa kuullukkaa liikkeestä seisomisesta...  Istuminen ja maahan meno oliki hienot. Ärsyttävää ku aina joku kusee (viimeks kusi istuminen samalla tavalla). Tehtiin myös kierroista maahanmenoja ja seisomisia. ne mali-neiti erotteli hienosti.
Sikan treenien jälkeen vaihdettiin vain kenttää aidan toiselle puolelle , sillä Maaret oli tullu kipeeksi joten päästiin taas Oreniuksen Juhan treeneihin. Voin sanoo että ku näin radan paperilla nii mietin että ei hitto, mitäköhän tästäki tulee. Ku päästiin radalle nii ei se ny ihan niin hankala ollukkaa!! Heti alussa mietin teenkö kakkoselle niiston vai teenkö pakkovalssilla. Tein pakkovalssilla, ja keinun jälkeen takaaleikkauksella putkeen. Ekaksi tein vitosen jälkeen valssin mutta jäin niin pahasti jälkeen tuolevaa ajatellen, joten Tein vitosen jälkeen persjätön niin kerkesin huomattavasti paremmin ohjaamaan eteenpäin. Ysi-hypyn Aava haki ihan hemmetin nätisti mistä olin supertyytyväinen. 11 hypyn niistoon jäin vähä liikaa kiinni joten olin sitte taas myöhässä, mutta toisella toistolla meni huomattavasti paremmin jolloin kerkesin hyvin ohjaamaan 12-15 esteet. 16-23 väli meni sangen hyvin kun vaan taas oli ajoissa muurin jälkeisellä persjätöllä. 24-28 väliä sitte hinkattiinki. Jäin aina liian pitkäksi aikaa 24 niistolle ja saattelin Aavan aina liianki varmasti putkeen jolloin en millää kereenny muurin jälkeiseen persjättöön. Mutta kyllä seki loppupeleis saatiin onnistumaan ku ennakoin ja ohjasin kauempaa 25-putkelle. Toki tulipa seki testattua, ku en kereenny persjättöön nii sain silti vipattua Aavan 27 ja siitä putkeen. Loppu oli sitte taas hyvä. Mutta paaaaaljo hyviä kohtia mitä pitää ittekseen treenata. Juhalta saatiin palautetta että hyvää perusohjaamista ja koira hakee esteet hyvin, mutta mun pitäis itte ennakoida ja sen jälkeen tarkka ohjaus niin mä kyllä kerkeen. Eli tää mun perusvirhe: jään liikaa varmistelemaan. Loppuun tehtiin vielä kokorata läpi mistä selvittiin hienosti vitosella maaliin asti. Iso kitos taas kerran Maaret ku päästii aksaamaan :)




Tiistaina mentiin taas tukkaputkella sillä olin töis neljään asti ja viideltä alkoi omat ohjatut aksatreenit. Ja mullahan menee n. 40 min työmatkaan ruuhka-aikana. Noh kerkesin just. Mutta treenit alkoi niinki hehkeesti kuin että reväytin takareiteni. Lähdin normaalisti lämppäämään koiria, ja mä juoksen aina lämppälenkit. Otin Sikanki mukaan että pääsi seki vähä purkamaan itteensä ku joutui ootella autossa Aavan treenien ajan. Noh, Sikkahan saa kiskoa (siis sen pitää vetää) ku mä juoksen. No niin , Sikkahan kiskoi aikas kivasti ja mun tuurilla jalan alla oliki irtokiviä jokka lähti pyörimään jalan alla, joten siitä tulikin h-i-e-m-a-n pitkä askel nii takareisi ei oikeen tykänny moisesta. Noh onneks se ei ihan pahasti menny. Mutta treeniin tälläkertaa oli tekniikkatreeniä, jossa oli estefocusta, välistävetoja ja takaakiertoja. Aavalle täs ei ollu mitää uutta, joten mua näin jälkikäteen harmittaa etten tehny tuota treeniä Sikan kans. Noh, pitää kattoo aina kumman kans meen treenaileen, riippuen radasta. Aksatreenien jälkeen mentiin suoraa Kauklahteen treenaileen tottista Meten ja Lauran kanssa omalle kenttävuorolle. Sikan kanssa kirjaimellisesti hinkattiin seuruuta. Tekee hyvää ku saa treenata samanlaisten nillittäjien kanssa ku itte nii nillitettiin sitte kunnolla. Sikan kanssa keskityttiin tuohon painamisenn. Ei se ihan pahinta mahollista oo, mutta silti haluan tehdä asialle jotain. Tehtiin myös jääviä, missä tällä kertaa Sikka ei osannu istua, mutta seisomiset toimi hemmetin hyvin. Arrrggghhhh.

Eilisestä sai tytöt vapaapäivän yllättäen tuon mun takareiden takia. Onneks mulla on ollu eileen ja tänään vapaapäivä. Tänään käytiin Jannin kanssa aksaamassa. Aava pääsi tekemään vain 2 kertaa kepit etupalkalla niin että jäin itte seisomaan keppien alkupäähän. Ne oli niin hienot joten Aavan treenit oli siinä. Sikka pääsi tekemään tekniikkatreeninä, saksalaisia, ja välistävetoja. Saksalaiset toimi hienosti, mutta nuo välistävedot, voi pojat ku me hinkattiin ja hinkattiin ja hinkattiin ja hinkattiin ja hinkattii ja vielä kerran hinkattiin. Eikä siltikää siitä tullu mitää. Alotettiin myös Sikan kanssa keppitreenit verkoilla (tai ne muoviset läpinäkyvät aisat, miksi niitä nyt kukaan vaan haluaa sanoakkaa). Voi pojat ku meinas olla malille hankalaa, välillä hypittiin yli, välillä ryömittiin ali ja sitte meinas menä hermo nii koiralta ku ohjaajalta. Vartin yrittämisen jälkeen Sikalla syttyi lamppu ja saatiin edes muutama onnistunu suoritus. *syvä huokaus* meillä on vielä niiiiiin paljo tekemistä Sikasen kanssa. Mutta kyllä se siitä.....

Loppuun vielä muutama Päivin maanantain pellolta ottama kuva mun tytöistä, Kelmistä, Kössistä ja Moonasta:







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti