Samana viikonloppuna sisko kävi kaverinsa Marikan kanssa korkkaamassa valjakkokauden vaikkei lunta paljoa olekkaan. Tietysti pitihän sinne mennä leikkimään kameran kanssa :)
Kärkikoirina: Mopo ja Viti, pyöräparina Tuuli ja Neve.
tiistai 28. tammikuuta 2014
Tokon maajoukkuekarsinnat
Viime viikonloppu vietettiin tyttöjen kanssa kotona päin Etelä-Pohjammaalla. Suurin syy miksi lähdimme oli, että la 25.1 järjestettiin entisen seurani toimesta tokon maajoukkue karsinnat Seinäjoella. Ja totta kai sinne piti mennä talkoo-hommiin ja katselemaan suomen huippujen suorituksia.
Taso koko kokeessa oli todella kova ja arvostelu todella tiukkaa (no, pitäähän se olla tällä tasolla). Eli tää oli niitä mistä itse vain haaveilee ja kokee pientä alemmuus-kompleksia. Täytyy myöstää että koko porukka oli todella rentoa ja "tokomestareitten" kanssa oli kiva rupatella niitä näitä ja samalla sai todella hyviä vinkkejä omaan treenaamiseen. Oma toko-kipinä sai kyllä lisää tuulta allensa :) . Ylituomarina kokeissa toimi Piritta Pärssinen ja toisena tuomarina oli Tiina Laakko.
Sitä tuossa vaan pohdin niin kokeen aikana kuin jälkeenkin, kuinka mahdoton ylivoima bordercollieilla on. Nytkin 37 koirakoista 30 oli bortsua. Tai ehkä myös voisi tarkentaa että kennel Tendingin ylivoima on melkoista: viime vuoden koko maajoukkueen koirat tulivat ko. kennelistä, näissä karkeloissa sijat 1.-5. menivät Tendingin kasvateille. Mietin vaan,miksei mukamas muilla roduilla pärjää?? Ja mikä on bortsujen ylivoiman salaisuus, sillä on monta muutakin energistä rotua....
Mutta tulokset löytyvät täältä. Viiden kärki:
1. Tarja Melakari Tending Jetblack 295 Evl1
2. Christa Enqvis-Pukkila Tending Able Tiger 294 Evl1
3. Jessica Svanljung Tending Knight 289,5 Evl1
4. Satu Taskinen Tending Yep 289,5 Evl1
5. Mari Leiviskä Tending Intense 288 Evl1
Tuomarit + Top 5 |
torstai 23. tammikuuta 2014
Talvipäivää viettämässä
lauantai 11. tammikuuta 2014
Viimeiset jäljet ennen talvilomaa
Niin vaan se talvikin näytti tulevan tänne meille päin :) Tytöt on nauttinut kun saa rallittaa oikeen kunnolla koska tassut ei pidä lumessa.
No ennen pakkasia piti tietenki käydä tekemässä viimeiset jäljet!!
Nipsun kanssa ei mitään suurempaa olla tehty; reenailtiin muutamat haittajäljet, jotka treenikaveri käveli Nipsun oman jäljen päältä. Nämä Nipsunen suoritti vaihtelevalla menestyksellä: välillä ylitti väärän jäljen helposti, välillä piti hieman auttaa. Mutta tyytyväinen saa olla!! Parilla viimeisellä jäljellä otettiin myös lyhyitä pätkiä paljaalla kalliolla. Ne olivat helppoa kauraa. Joten Nipsun kanssa voidaan jäädä hyvillä mielillä tauolle.
Aavan kanssa onkin pikkuisen eri asia.... huoh... Nyt ollaan käyty siis kolme kertaa tekemässä jälkiä. Ensimmäinen kerta kuuluu " eipä kerrota muille" -kategoriaan. Puoliksi meni omaan piikkiin, koska siinä oli paljon häiriötä Aavan mittapuulla. Toisella kertaa tehtiin muutama lyhyt motivaatiojälki. Ne Aava ajoi joillain lailla mutta ei puhettakaan "normaalista ajosta". Siinä kohtaa meinasi itselle tulla pieni tenkkapoo, sillä tiesin että pakkaset oli tulossa ja olisi hyvä saada onnistumiset loppuun!!! Viimeisellä kertaa tein kolme pentutason jälkeä, joissa oli makkarat lähes metrin välein. Sen Aava ajoi suhthyvin. Eli saatiin edes jonkilainen onnistuminen loppuun.
Todellakaan en tiedä mistä moinen heikkous tuli.... Toki uhmaikä kolkuttelee hyvinkin likellä, mutta tuskin sitä kokonaan voi sen piikkiin pistää...
Ollaan me tyttöjen kanssa tokoiltukkin jonkin verran. Ja edelleen painin Aavan vireen kanssa paikkista tehdessä. Muuten kyllä siitä vielä tokokoira leivotaan!!! Nytten sujuu jo seuruun käännökset molempiin suuntiin. No laji jota ei todellakaan opi heti.... ei ohjaaja kuin koirakaan...
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Inkeri-postaus
Meidän Inkeri <3 |
Iines, Inkeri, Inkku, Inkkersson, Ahmatti, Laiskimus... rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta virallisesti Iines :) . Mulla ja pikkusiskollani on oikeastaan yhteishuoltajuus Iinekseen: välillä Iines on asunut mun luona, välillä siskoni luona ja välillä asuttiin siskon kanssa yhdessä joten Iines oli molemmilla. Joten Iineksen kanssa on tullut touhuttua hyvinkin paljon :)
Hei kuuraparta.... |
Itse Iineksen kanssa treenasin tokoa, ja ollaan me muutamat agi-treenitkin otettu. Mutta sori Miisa haukun sua nytte... Kun Iineksen kanssa rupesin treenaamaan kunnolla ja tavoitteellisemmin, Inkku osasi jo ALO- ja AVO liikkeet jotenkin; toki perusasento oli vino, seuruussa edisti, noudossa jäyhäsi kapulaa eli paljon pieniä asioita... , mutta se suurin ongelma... siskoni oli treenannut seuruuta (ja monia muita muita liikkeitä) AINA NAMI KÄDESSÄ... Aluksi Inkeri ei suostunut tekemään mitään, koska itse jätin namin pois kädestä. Itte tein n. 1,5 vuotta töitä että sain koiran tekemään töitä myös palkkaamattomana/kisanomaiseksi ja että se nami ei ollut kädessä. Lopputulos oli että sain tehtyä vain 2-3 liikettä etten palkannut, joten kisakuntoon en palkkaamattomuuden vuoksi Iinestä koskaan saanut. Toki liikkeet Iines osaa voittaajaan asti.
Parhaat kaverit ikinä!!! |
Miisa-sisko ja Iines |
Inkeri ja Nipsu vähän leikki... |
Iines on itse rauhallisuus, no ehkä tuo nöffin laiskuus puskee sen verran läpi... Mutta kaiken kaikkiaan mitä parhain koira monessa suhteessa!!
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Kadoksissa ollut toko-innostus
Nipsun selkävaivojen myötä totaaliseen kadotukseen joutunut toko-innostus on löytänyt kotiin!!!! Eli routa porsaan kotiin ajaa, vaikkei pakkasesta ole tietoakaan.
Viime postauksessa mietiskelin, että jos Aavan kanssa menisin tänä vuonna ekaan tokokokeeseen, myöhemmin tuli epäilys että mitähän sitä taas oikeen ajatteli... No siitäpä "väkipakosta" raahasin itseni naapurissa olevalle hiekkakentälle ja rupesin treenailemaan. Ja hitto ku tuo tokon treenaminen onkin superkivaa!!!!! Sen jälkeen ollaanki treenailtu vaan tokoa.
Aavan kanssa ollaan nytten reenailtu paljon seuruuta, jossa rupeaa olemaan aika hyvin pituutta. Istu-maahan-seiso -käskyt Aava erottaa toisistaan tosi hyvin ja niitä onkin tullut reenailtua leikin ohella. Toki tekniikkaa pitää vielä vähän hioa. Sivulle Aavan tulee nätisti, vaikkakin se pompahtaa sivulle, joten tähän pitää panostaa. Viime treeneissä opiskeltiin liikkeestä seisomista, ja hienosti koiruus sen oivalsi. Toki tuossa paikalla pysymisessä on vielä rutkasti treenattavaa niin liikkeistä jäävissä kuin paikkiksessa. Paikkiksen ongelmaksi meinaa koitua jatkuvasti liika korkea viretila, jolloin Aava ei malta pysyä paikoillaan. Välillä paikkiksessa ryömitään eteenpäin tai nenä käy koko ajan... Kaveri on niin innoissaan aina treenatessa, että nyt pitäisi opettaa sitä rauhottumaan, että saisin viretilan huomattavasti matalemmalle.
"Alkuanalyysissä" veikkaisin että tuon viretilan kanssa saadaan tehdä tulevaisuudessakin vielä paljon töitä. Onneksi se on pysynyt vielä siinä hilkulla että Aava jaksaa keskittyä hyvin, ettei meni överiksi koko touhu. Muuten Aavan kanssa on todella mukava treenata; palkkaantuu helposti nameilla ja leluilla ja vire on aina hyvä!!! Ja Aava kestää toistoja yllättävän hyvin (varsinkin viretilaan nähden). Hienointa on kun itse näkee kuinka Aavan pään päällä syttyy lamppu ja samalla häntä nousee korviin asti ja keverin on niin kuin olisi osannua sian aina! Super-pätevä pikku koira. Joten ehkä tavoitteena olis tälle vuodelle TK1.
Nipsun selkä on nyt taasen paremmassa kunnossa ja sen kanssa ollaan otettu kanssa "kevyitä" tokotreenejä. Ja mikä viretila ja motivaatio kaverilla on tehdä töitä!!!! Nipsu ei oo ikinä ollut nuon innokas tekemään töitä!! No, ehkä tuo n. 3 kk mittainen toko-tauko vaikuttaa asiaan... Itse olen nyt pyrkinyt pitämään Nipsun vireen mahdollisimman ylhäällä ja tehty paaaaaaljon pelkkiä onnistumisia; eli ollaan leikitty paljon ja tehty Nipsun mielestä kivoja temppuja kuten jalkojen välistä pujottelua yms.
Nipsukin on nyt yhtäkkiä oivaltanut liikkeestä seisomisen (se on aina ollut meidän akilleen kantapää). Ja seuruuseen opiskeltiin askeleet vasemmalle, oikealle ja takaperin. Nyt pitäisi keksiä Nipsulle uusia juttuja tuohon treenaamiseen (uusia turhia temppuja ja uusia toko-liikkeitä) niin saisin tuon motivaation pidettyä yllä!!
Tyttöjen pään menoksi hain molemmat (varsinkin Aavan) EPK:lle (Espoon palveluskoiraklubi) toko- ja jälki ryhmiin. Nyt vain toivotaan että päästään mukaan. Toki myös mulle luvattiin jo treenipaikka HPH:n (Helsingin palvelukoiraharrastajat) tottis-ryhmästä, kun tapasin sen seuran porukoita Talin PK-kentällä. Joten treenien täyteinen vuosi tulossa, harmi vain kun ryhmät alkavat vasta maaliskuussa...
Aava joskus pienenä Kuva: Jenny Yliollitervo |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)