lauantai 24. maaliskuuta 2018

Epäonnesta epäonneen

Huoh, nyt ollaanki tiputtu taas todellisuuteen sieltä hattaroitten, sateenkaarien ja ykssarvisten vaalenapunaisesta maailmasta. Viime viikon torstaina lenkillä Sikkalainen onnistui saamaan jarruanturaansa kunnon vekin. Ja totta kai, viikonloppuna olis ollu Nextarin seuraava leiri. Eli se siitä mahti seurasta, huipputreenesitä Janitalla, Jaakolla, Timolla ja Tuulialla. Voin sanoo, että  h i e m a n  ottaa aivoon. Mutta sitäpä tämä elämä on tuon Sikkalaisen kanssa. Noh, maanantaina kävin lenkillä tyttöjen kanssa. Sikan haava ei ollu niin paha että hyvin suojaamalla pääsi normaalisti maanantaina jo lenkille kun mentiin paikkoihin missä oli hankikanto. Mutta palataan siihen lenkkiin. Pieni alaspäin viertävä rinne, umpijäässä,
ja Sika-Possu juoksi täysiä mun jalan vierestä niin että osui mun jalkaan. Ja yllättäen kiskasin hienosti nurin , niin että multa meni polvi pois paikaltansa. Joten meikäläinen on ottanu tän viikon sangen rauhallisesti kipulääkkeitä syöden. Ja että mikään ei menisi liian helpoksi, nii keskiviikkona Sikka onnistui lohkaisemaan kynnen niin että siinä näkyy ydin. Muutenki Sikan kynnet on näitten jäätiköitten myötä menny tosihuonoon kuntoon. Niistä irtoilee pieniä "säikeitä" ja niitä saa viilailla vähän väliä ettei lohkeisi paloja. Mä en enää oikeen tiiä mitä mä noitten kynsien kans teen... Nytte meillä syödään jo sinkkiä ja biotiinia lisänä.

Sikanen löysi jättiläismäisen lumipalljon keskeltä järven jäätä
Noh, ku Sikan tassujen kans pitää olla varovainen ja miettiä pohjaa niin ollaan käyty paljo hallilla treenailemassa tokoa. Sikan kanssa ollaan otettu projektisti tunnari, koska mitää vauhtiliikkeitä ei voida tehä. Ei olla tehty tunnaria sitte viime kesän, eli tää viikko on menny siihen että saisin mielentilaa alaspäin ku kierrokset nousee. Ja muutenki varmuutta haettu, sillä epävarmuuden näkee ylimääräsenä sähläämisenä. Nytte ollaan tehty vain monella kapulalla (15-20kpl) jokka on isossa ringissä. Kierrokset nousee jos on rivissä, eli se on vielä "liika vaativaa" Sikan mielelle. Tällä jatketaan vielä treenejä.
Aavan kanssa ollaan tehty muutamat keppireenit: kovasta vauhdista tiukkoja avokulmia sillä ne on Aavalle hankalat. Samoin ollaan tehty hyvin vahvoja päällejuoksuja kepeille. Ja onhan se Aavalainenki päässy höntsäilemään tokoa.

Tällä tyylillä rauhallisella tyylillä jatketaan vielä ens viikko joten jatketaan näillä :)

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Nollavoitto ja puruja

Rähmäkäpälä näitten säitten takia. Ensin on ollu "kovia" pakkasia joten reenit on jääny vähemmälle. Ja nytte on satanu vettä ja heitti vielä pakkaselle... arrgghhh. Mutta alotetaan hyvistä uutisista. Käytiin Sika-possun kanssa sunnuntaina juoksemassa Lägillä kolme aksastarttia. Tuomarina Kari Jalonen. Eka rata oli agirata. Voin sanoo että ikinä en oo juossu Sikan kanssa noin hienoo rataa!! Olin aijjoos joka paikassa. Ei kalastelua/pelastelua missää kohtaaa, kontaktit oli saakelin hienot. Ja ne linjat <3  Sikaksi törkeen hienot. Kyllä, se kasas hypyille ihan oikeesti. Eli ihan täydellinen rata.  Mutta itte menin ryssimään sen kolmanneks viimesellä esteellä; puomin alla oli putki mihin piti mennä. Seisoin putken edessä nii että Sikanen ei sitä nähny nii käväsi puomilla ku ei tienny minne piti mennä. Eli hylly. Toka rata oli myös agirata. Se ei ollu ihan niin puhdasta menoa mitä ekalla radalla. Yks pyörähdys sinne mahtui. Sillä haettiin Sikan kanssa nollavoitto!! Voin sanoo että molemmilla radoilla sai taas itte pistää töppöstä toisrn eteen sillä etenemät huiteli taas yli viidessä. Tokalla jäi hieman alle pyörähdyksen takia. Vikalle hypärille Sikka palauttiki mut takas maan pinnalle sillä tultiin 7 esteen jälkee pois radalta, koska siinä kohtaa lähti mopo lapasesta... mutta kokonaisuutena 2 hyvää rataa nii saan olla tyytyväinen!!
Unohin viime postauksessa mainita että köytiin sikan kans juoksemas muutama startti KKK:n kisoissa Niinulassa josta haettiin 10 ja 10 sijat 2. Ja 3. Eli suunta on todellaki ylöspäin ja asiat rupee oikeesti loksahtelemaan paikoillren Sikkasen kanssa.

Puruissa kerran köytiin viime viikolla hallilla ja jumpattiin vaan lisää viettiä Sika-Possuseen. Eileen käytiin Talissa reenailemassa. Yllättävän hyvässä kunnossa kenttä oli. Ekana pistettiin Sikanen tolppaan mutta mysteeriksi jäi miks ei ollu millään alueella millään lailla. Otettiin neiti pois tolppaliinasta ja kokeiltiin lähettää piilolle ja tehtiin hallintaa ku se yleensä tuottaa. Nytte ei. Ihan samalla tavalla jossain ihme seka-paska tilassa. Otettiin suunnitelmiin muutos ja tehtiin jotain uutta nii sit rupes neiti pääsemään alueille. Otettiin kokonaisuutena kierrot eli lähetin vitospiilolle ja hallinnan kautta vasta lähetin kutoselle haukkumaan. Eka oli hyvä, sen jälkee rupes Sikanen rikkomaan laumaa ja teki mitä itte halus. Ku lähetin piilolle nii lähti mukamas kohti 3 m ja teki uukkarit ja ampui kutoselle haukkumaan. Täähän toistui kolme kertaa. Ja tietenki, ku Sika varasti nii Kari lisäs vettä myllyyn piilolla että jouduin oikeesti tekemään töitä hallinan suhteen. Mutta saatiin hyviä onnistumisia , eikä neiti possuillu enää. Mutta tuossa rupes hallintaki näkymään, eli oli taas normaali pätevä ittensä piilolla, ja alueetki löytyi sangen helposti. Tauon jälkee otettiin vielä lyhyt tolppareeni, ja sitte löytyi alueet sangen nätisti. Kummallinen aivopieru Sikkaselta...

Aava se vaan on saanu hötsäillä. No on se päässy aksaamaanki mutta suurta ihmeellistä sen kans ei olla tehty. Sen verran että ollaan jatkettu meijän olkkaritreeniprojektia eli ostin semmosen lasten lelun missä on "tolppa" johon pitää pujottaa 5 eri kokosta rengasta. Aavan kanssa ollaan aikas hyvällä mallilla, eli ollaan tehty yhellä renkaalla vasta, mutta meijän osuma% on jo lähes tulkoon 50. Sikalla osuma% on 10 luokkaa. Eli treenit jatkuu!

Pistetään loppuun vielä lyhyt video eilisistä puruista. Mullahan on siis lähes tulkoon akikki reenit kuvattuna ja aina lähetän ne myös Karille. Nyt oli herralla lähteny mopo lapasesta ja editoi ISkasta videon. Eli kyllä, mulla ei oo osaa ei arpaa tähän videoon ;) :D