Alotetaan Sikasen kuulumisista; neiti on jo ihan normaali hullu oma ittensä ja vattaki on saatu kaikin puolin toimimaan niin ku pitää. Painooki ollaan saatu kilon verran jo takasi päin joten hyvällä mallilla mennään. Ainoo on että neiti kyllä väsähtää edelleen sangen nopeesti , mutta ku saadaan paino taas kohdilleen ja energiatasot normaaliksi nii taas saan mä harmaantua. Ja vauhdilla ;D
Keskiviikkona kävin vaan keräilemässä sangollisen mustikoita ja totta kai tytöt oli mukana mettässä. Siinä huomas että eipä tuo juniori vielä hirveesti jaksa, sillä vaikka kaveri vaan kirjaimellisesti hengaili koko 2,5 tuntia mustikoita syöden (kyllä ei vetänyt sitä jäätävää hullu-rallia mitä normaalisti aina) ja oli silti totaalisen väsyksis ku kotiin päästiin. Täytyy myöntää, että olin ihan varma että molemmat hunsvotit saa jonku mustikka-myrkytyksen ku molemmat popsi mustikoita siihen tahtiin koko 2,5 tuntia.... No eipä oo puutetta vitamiineistä ;D
Torstaina alotettiin taas treenailemaan varovasti SIkasen kanssa, eli käytiin Heidin ja sakemannien kans Heurekan nurtseilla. Meidän (huonoksi) onneksi siihen tuli just joku pentukoulu-porukka joilla oli ohitustreenit. Eli saatiin melkonen häiriö treeni ku vieressä pörrää kymmenkunta pentua ikähaarukalta 3-6kk. No se nyt oli jo ennalta arvattavissa että SIkan eka treeni tuon sairastelun jälkeen menee totaalisen persiilleen. No niinhän se meni, muttei ihan niin pahasti mitä oletin. Ekana seuruu:oli ehkä maailmasta hirveintä.... paikka eli ihan hemmetin paljo ja teki semmosta hissiliikettä edistäen ja oikean paikan kans, arrgghhh. Tehtiin vaan ihan muutaman askeleen pätkiä että sain sen palkattua oikeesta, koska muuten , okei en ees haluu tietää jos olis vääntäny pitemmästi. Liikkeestä jäävät erotteli hyvin, itte luoksetulot oli hyvät, mutta eteen tuli ihan hemmetin vinoon, että tehtiin muutamat vaan pelkät eteentulot. Pistin vielä neidin paikkikseen (sillee että oli naruss), ku Poju höntsäili toisella kierroksella. Kerran tais nousta istumaan ku Heidi heitti Pojulle pallon kauas poispäin Sikasta. Loppuun tehtiin vielä eteenmeno joka oli ihan hyvä, ei vaan meinannu bongata lelua pitkästä nurtsista.
Aava pääsi tekemään vähä seuruuta, se nyt oli normaalia Aava maista: mielentilallisesti hyvä mutta edisti ja meinas irrota musta tavallista enemmän. Tehtiin myös muutama nouto ja muutama merkki, eipä niis mitää ihmeellistä. Loppuun tehtiin Aavallekki eteenmeno niin että olin vieny lelun jo piiloon etukäteen ettei ollu nähny koko leluaja vientiä. Hitto ku lähti hyvin ja suoraan!!! Nyt rupee mun karvakasalla olemaan itseluottamusta lähtee kaus ettei jää epävarmaksi. Ja niin , asiasta tärkeimpään. Sain Heidiltä (olivat tehneet oman spl:n alajaoston kanssa jonku jätti tilauksen ulkomaille jostain ihme palloista mitä joku kouluttaja oli kehunu maasta taivaaseen, niin Heidi kilttinä ihmisenä oli tilannu mullekki yhen) semmosen nahkasen suht ison (siis ajatellen mun tyttöjen suun kokoja) pallon joka on suht pehmee, jossa on käsilenkki. Mutta. Aava leikkii sillä!!!! ja se jopa palautteleeki kyseistä palloa mulle hyvin (muitten kans lähtee juoksee ja rallattelemaan eikä palauta kovin helpolla), mutta hitto oon tyytyväinen. Se ihan oikeesti l e i k k i i j a t a i s t e l e e . Pikkusenko on hyvä fiilis :D :D jotain onnistunu tekemään oikeen. Eikä menny ees kovin kauaa... melkee vuosi o.O
Perjantaina mentiinki Riikan ja belgilauman kans treenaileen Taliin. Alotettiin SIkasta. Voin sanoo että ei ollu kaukana etten tehny siitä paskiaisesta samantein lapasia ja kuristaa vielä kaupanpäälle. Se oli semmonen multi-vitutuksen multi-huipentuman piikki. Vieläki vituttaa ja vituttaa nii saatanasti... Seuruu oli taas hirveetä... edelleen paikka eli ja nyt rupes poikittamaan ja ja ja ja.... Jäävät erotteli hyvin , mutta ku pistin SIkan paikkikseen nii siitä se "riemu" sitte repeski. Riikka treenas sillä välin Dorkaa jalkapallolla. Kyllä jalkapallolla, joka oli näin lievästi ilmastuna helvetisti liikaa. Olisko lähteny viis vai kuus kertaa pallolle vaikka Riikka piti sitä vaan kädessä. Tai sitte ku Riikka vähä hetsas Dorkaa palloon, nii. Voitte itte ajatella tähän kohtaa hemmetin monta kirosanaa. Sain kuitenki jollain lailla kasattua itteni ennen ku treenasin Aavan. Vaikka senkään treeni ei ollu häävi millään muotoa, mutta siihen olin tyytyväinen että mielentila oli hyvä, vaikka ittellä oli edelleen niskavillat pystyssä Sikan jäljiltä. Eikä se ees paineistunu, mitä on ennemmin ollu. Noh, eipä Sikasta voinu siihen jättää joten tehtiin uusiksi jalkapallon kanssa. Hankalaa oli, mutta saatiin pienen taistelun kautta onnistuminen.
Jäätiin aikas pitäksiki aikaa treenien jälkeen juttelemaan (tai siis Riikka höpötti ja mä yritän sisäistää tällä mun hieman hitaalla aivokapasiteetilla) mitä mun oikeen kannattaa tehä nyt ton SIkan kans ja muutenki. Sen voin suoraan sanoa, että sen mielentila on laskenu aikas paljon siitä mitä oli. ja oon taas jumahtanu mun omiin kaavoihin ja siihen mun omaan paheeseen : pilkun viilaamiseen, millä ei oo minkäänlaista merkitystä missään muotoa. Sain myös kyllä melkosen ahaa-elämyksenki: aksassa mulle on aina ollu itsestään selvyys että koira toimii just niin ku sä ohjaat, mutta sehän toimii ihan samalla tavalla myös tottis/tokopuolella. Monet kirjottelee treenipäiväkirjojansa missä kerrotaan kuinka koira on tehny jonki asian näin tai noin, mutta harva miettii mitä sä itte teet siinä kohtaa että koira toimii näin ja mitä ku koira toimii noin. Ihan samalla tavalla kaikki on sun omasta ohjaamisesta kiinni toimiiko koira vai ei. Koiran piikkiin ei voi oikeestaan pistää mitään Eli periaatteessa sitä treenopäiväkirjaa pitää pitää ittestänsä, mitä sä teet , eikä koirasta. Siitä näkee mikä toimii koiralle mikä ei. Ei auta että luet vihosta että kyllä se kuukaus sitte toimi näin, mutta ei enää. Etkä sä siinä kohtaa enää muista mitä sä ITTE oot tehny tai toiminu erilailla. Eli nyt on taas hirveen hirveen hirveen paljo mietittävää ja pohdittavaa pienen ihmisen aivokopalle mitenkä ruvetaan viemään koiraa eteenpäin. Sen voin sanoo jo suoraan, että Sikasta ruvetaan taas nostattamaan ja mun on nyt ihan oikeesti päästävä omista kaavoista ja maneereista eroon. On se vaan niin lottovoitto ku on tuommonen maailmasta parhain treenikaveri joka potkii persiille ja jolta oppii ihan hemmetin paljon. Ja silti se vielä jaksaa treenata, vaikka omat aivot tilttaa ja huutaa erroria , eikä mikää mee putkeen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti