Mutta näin sairaslomalaisena on liikaa aikaa miettiä tuota koiran etenemistä ja kompastuskiviä. Ja sitä ei tartte kaukaa hakea: mielentila, mielentila, mielentila ja mielentila. Aavahan tekee aivan sairaan hienosti töitä, hienolla vireellä, se osaa teknisesti erittäinkin hyvin JOS mielentila on oikea sekä koiralla että mulla. Tai suoraan sanoen: Aava heijastaa aivan kaiken mun mielentilasta sen omaan, eli jos itte oon vähääkään epävarma, niin niin on Aavaki. Tuo koira huomaa pientäkin pienemmän särön meidän söpössä My litle-ponyen, kukkien, sateenkaarten ja perhosten täyttämässä kuplassa. Ja samassa koirasta tulee epävarma. Joten pitäisi (huomaa konditionaali ;)) pystyä keskittymään tuohon koiraan 210%, vaikka mitä ympärillä tapahtuisi. Mutta ihminen kun oon ja joku perkele on keksiny semmoisen "hieman" ärsyttävän asian kuin alitajunta, niin ei aina meinaa onnistua. Tai ainaki se hankaloittaa huomattavasti asioita.
Tämä tuli taas kahdesti todettua niin lahjakkaasti, että oksat pois:
Toissa viikonloppuna kun oltiin treenaamassa Kennelliiton hallissa, niin treenikaverilla oli puhtaasti huono päivä. Ja tämän takia "räjähti" meille muille hyvinkin mitättömästä asiasta. Tämän "räjähdyksen" jälkeen oli mun vuoro treenata Aava, ja vaikka kuinka nollasin omassa mielessä tilanteen ja keskityin vain Aavaan, niin kyllä se kyti tuola takaraivossa siinä määrin, että treenit meni reisille sillä (yllätys) Aava oli hyvin epävarma , enkä saanut sitä leikkimäänkään kunnolla. En edes sen jälkeen kun kyseinen ihminen lähti treeneistä ennemmin ja jäin Aavan kanssa vain leikkimään.
Toinen hyvä esimerkki tapahtui eileen EPK:n kouluttajien omalla hallivuorolla. Hallilla käy myös 3v malikka-narttu, joka on erittäin kova koira (itte vaikka oon nähny paljon koria, niin näin kovaa ei oo ikinä tullu vastaan. Näpsä on sen takia myös hyvin dominoiva, eikä kunnioita kettään: ei muita ihmisiä, ei edes kunnolla omistajaansa. Joten sen kanssa joudutaan aikas useinkin käyttämään aikas vahvoja otteita). JOoten eipä varmaan yllätä, että Aava on varpaillaan aina jos ollaan yhtä aikaa kentällä. Toki myönnän etten ittekkään luota Näpsään 100%:sti. No eileen ajattelin, että tehdään melkkää motivaatiota, kun Riikka teki Näpsällä pelkän paikkistreenin; menin Aavan kanssa nurkan taakse piiloon ja leikkimään, mutta oli se silti Aava oli hyvin epävarma.
Joten 1 + 1. Mun pitäisi opetella keskittymään vain pelkkään koiraan, enkä saisi reagoida ympärillä tapahtuviin asioihin millään lailla. Voin sanoo, että loppupeleis se on helpommin sanottu ku tehty, varsinki ku muut koirat ei oo ollu läheskää näin herkkiä. Hyviä ideoitakin otetaan mielellään vastaan :)
Pitäisi vissiin mennä julkisille paikoille treenailemaan, jotta voisin opetella keskittymään vain ja ainostaan pelkkään koiraan ja saisin suljettua ympäröivät häiriöt pois.
Ja myönnän, tekniikkaa on n. 150 kertaa helpompi opettaa versus näitä mielentila juttuja.
Mutta ettei menisi ihan synkistelyksi, niin kävin Aavan ja kameran kanssa lenkillä meren rannas, joten muutamat söpöily kuvat :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti