Hard Candy´s Cindy Lane, "Aava"
<3 26.6.2013 - 13.9.2018 <3
Virallista diagnoosia siitä minkä Aavan vei ei saatu, mutta erittöin vahva epäilys oli krooninen gastriitti. Mutta Aavahan oli ollut koko kesän hieman vetemätön ja kireä ku vielun kieli. Sen takia Aavaa ei oo tullu treenattua kovinkaan paljoa. Nuo oireet pistin aina jonkun muun syyn piikkiin: jumit, helle yms. Elokuun alussa Aavan tila romahti. Eli kaikki missä koira kiihtyi/innostui nii muutama tunti sen jälkeen Aava alkoi oksentamaan ja meni hyvin heikkoon kuntoon. Ja närästys oli erittäin voimakasta. Oli hyviä päiviä ja sit ku tuli huonopäivä, nii meni taas muutama päivä että saatiin mahan toiminta tasapainotettua. Sitä vuoristorataa elettiin 5 viikkoa. Aavalle kyllä testattiin erilaisia lääkkeitä, mutta mistään ei ollut apua. Viime postauksessa mainitsin lääkärireissusta perjantaina. No sielä käytiin. Aavalta otettiin laajat verenkuvat, ja muutama röntgenkuva. Kuvista ei suuremmin selvinny mitää, mutta kuvista näki että vatsassa oli runsaasti ilmaa ja vatsa oli hyvin ärtynyt. Veriarvot oli kaikki vielä viitearvojen sisässä. En muista enää mikä arvo se oli mutta oli juuri ja juuri viitearvojen puitteissa, joka voisi viitata addisonin tautiin, mutta lääkärin kanssa ku juttelin niin sanoi että hyvin epätodennäköistä. Haima-arvot olivat hyvät eli haimatulehdus poissuljettiin pois. Kyseisen lääkäri reissun jälkeen Aava meni taas hyvin heikkoon kuntoon (stressin takia). Siihen mennessä olin saanu Aavan palautumaan suht hyvin, mutta tuosta palautuminen kesti huomattavasti pidempään, eikä enää palautunut enää sille "tasolle" mihin oli ennemmin palautunu. Siinä kohtaa päätös oli aika selkeä. Itse ku oon sitä mieltä että mieluummin kuukausi liian ennen ku tunti liian myöhään. Näin jälkikäteen ajateltuna tein päätöksen ihan oikeeseen aikaan. Yhtää myöhemmäksi en olis voinu asiaa lykätä. Vaikka päätös oli äärimmäisen raskas , yks elämäni raskaimmista.
Aavan poismeno on mulle ittelleni ollu äärimmäisen kova paikka. Aava tuli mulle viikko sen jälkeen ku muutin Pohjammaalta Helsinkiin. Eli Aava on kulkenu mun vierellä koko sen ajan mitä me ollaan täälä etelässä eletty. Aava on päässy sen takia joka paikkaan mukaan. Aava oli mulle isossa roolissa silloon ku iskä kuoli. Aavan kanssa ollaan naurettu ja iloittu. Ja välillä itketty.
Terapiakoiruus ku Sikan kanssa ollaan hakattu päätä seinään, niin aksassa, jäljellä ku tokossa. Hyvän tuulinen hömppäilijä, joka oli aina innolla mukana tekemää oli asia mikä tahansa. Ja ihan heti ei löydy koiraa joka osaisi nii paljo turhia temppuja mitä Aava osasi. Aavalle oli maailmasta ihaninta opettaa temppuja.
Se työn määrä mikä Aavan kanssa on tehty on kyllä ihan jäätävä. Ne jotka muistaa mimmonen Aava oli pienenä, nii ei sitä voisi tunnistaa enää. Pienenä se juoksi karkuun jos joku puolituttukin ihminen käveli kohti ja kattoi koiraa Tai yhden lentokeinun takia, tehtiin 1,5 vuotta töitä, tai ku lelu joskus leikkiessä osui viiksikarvoihin nii että Aava säikähti nii tehtiin yli puolivuotta töitä että sain sen leikkimään. Itte an kadu yhtää että tein tuon kaiken. Aava on ollu äärimmäisen opettavainen koira, jonka kanssa on joutunu miettimään ja pohtimaan koulutuksellisia asioita. Mutta mä sain niin ihanan ja varman kaverin, jonka kanssa oli helppo mennä mihin tahansa ja koska tahansa.
Iso kiitos Hannalle, joka on ollu mulle suurena tukena viime aikoina ja silloon ku vein Aava lopetettavaksi.
Aava pääsi vikoina päivinä tekemään kaikkea mitä se on aina rakastanu: se pääsi painimaan parhaan kaverinsa Lunan kanssa. Ja vielä viimeisenä ennen lopettamista käytiin aksaamassa. Aksaillessa tuli kyllä käytyä niin koko tunnekirjo läpi.
Mun luotto aksakoira, hyvänmielen tokottelija, varma jälkikoira. Mun paras kaveri. Jäätävän ison aukon jätit mun (ja Sikan) elämäään. Lepää rauhassa mun rakas karvakasa <3
 |
| Nyt ei oo enää kumpaakaan. Sony ja Aava <3 |
<3
VastaaPoista