lauantai 14. kesäkuuta 2014

Aavan ahkeraa tokoilua

Nyt ollaan otettu Aavan kanssa itteä niskasta kiinni ja treenattu eritoten ahkerasti, ja samalla on saanu kyllä Nipsukin siitä osansa. Heh heh...

Alotetaan keskiviikosta , jolloin meillä oli omat EPK:n tottistreenit. Aavan kanssa ensin opiskeltiin PK-puolen ilmoittautumista. Siinä Aava yllätti totaalisesti positiivisesti; hienosti pysyi kontakti vaikka itse kättelin "tuomaria". Hieman Aava hermoili ja vilkuili ympärillensä mutta muuten oon tyytyväinen. Näistä ilmoista pitää nyt ottaa tapajoka treeneissä  niin saadaan näihin vain varmuutta. Sen jälkeen kävelin "tuomarin" ohitse noin 5 metrin päästä: no problemos. Sen jälkeen otin ekaa kertaa testaus meinigillä henkilöryhmän. Ryhmä oli suht väljä josta käveltiin lävitte. Ensimmäinen kerta meni loistavasti, sen jälkeen Aava tajus että hitto täälä on ihmisiä jota voi töllätä. Parin kerran jälkeen kontakti pysyi nätisti. Alku on kyllä hyvä, eli tästäkin on hyvä jatkaa. Loppuun otettiin vielä maahanmenojen tekniikka treeniä, koska Aava meinaa jäädä aina puolitiehen eli kyynerpäät ei aina meinaa mennä maahan asti.

Torstaina alotettiin hienosti paikkistreenillä kunnon häiriössä. Käytiin tyttöjen kanssa Espoon Sellossa ja Leppävaaran asemalla tekemässä paikkistreenit. Molemmat selvisi varsin hyvin heiriöön nähden. Kyllähän me jonkin verran aiheutettiin hilpeyttä kun pistin tytöt Sellon sisälle vilkkaalle käytävälle paikkikseen ja menin itte parin metrin päähän seisomaan. Ainooksi ongelmaksi meinas tulla lapset jokka olis halunnu tulla rapsuttamaan tyttöjä. Illalla menin itse talkoo hommiin BH-kokeeseen. Ennen koetta otin vielä Aavan kans lyhyen tottistreenin samalla kun muut kilpailijat treenailivat viimeisiä juttuja ennen koetta. Vesisateesta ja muista häiriöistä huolimatta Aava teki tosi hyvin. Kisaajia katsellessa manailin taas tuon A-osuuden seuruukaavion alimpaan helvettin: se on pitkä kuin nälkävuosi. Ja kuinka paljon helpompi tuo B-osuus (eli kaupunkiosuus) on. Noh, kyllä mekin vielä joskus Aavan kanssa.

Perjantaina tytöt pitivät vähän vapaata mun töitten takia. Tänään taas kiskastiin kunnon toko treenit. Hetken mulla on ollu mielessä tehä Aavalle kokeen omainen treeni, ja tänään sen sitte toteutin. Otettiin ekana seuruuta, joka ei ollu kaikkista parasta: kontakti välillä hajoili ja muutenkin paikka ei meinannut pysyä. Okei kentän laidalla oli 5 pulua, jokka "jonkin verran" oli kiinnostavampia kuin mä. Pienillä korjauksilla sain taas Aavan tekemään hyvää seuruuta. Seuraavaksi liikkeestä seisominen: normi hyvä kuten tähänki asti. Sen jälkeen liikkeestä maahanmeno: seuruu oli tosi huonoa tässä, koska ne pirun pulut olivat edelleen sielä kentän laidalla. Itse maahanmenon Aava teki niin vinoon... en tosiaankaan tiiä mistä se tuli. mutta koira oli täysin poikittain verrattaen muhun.  Loppuun otettiin vielä lyhyempi seuruun pätkä jonka Aava teki taas hyvin. Ja sitten itse liikkeitten välit. Asia jota olin ehkä jonkin verran pelänny ja miettiny mitä se tuumaa, kun ei palkatakkaan. Mutta seuraava positiivinen yllätys; Aava ei sännännyt mihinkään, sen viretila ei tipahtanu, eikä se muutenkaan tehny mitään tyhmää!! Annoin sen hyppiä mua vasten ja rapsuttelin sitä ja se palkkaantui siitä tosi hyvin!! Woohooo!! Toki halushan Aava leikkiä ja yritti syödä sen takia mun käden ja treeniliivin vetoketjun "vedinnarut" (vai miksi niitä sanotaan...).  Ja myönnän tänään kattoin ekaa kertaa tokokoekalenteria... ja nyt eletään jo kesäkuun puoltaväliä niin suunnittelin että elokuun puolesvälis on paljon kokeita, eli sinne jonnekkin olis tarkotus ilmottaa Aava. Eli tässä on nyt 2 kuukautta aikaa hioa tekniikat kuntoon , se ei oo mitenkään mahdottomuus....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti