tiistai 8. huhtikuuta 2014

"Don´t wait for miracles, do it"

Nytte on tullu vaan Aavan kanssa puuhasteltua kaikenlaista, sillä (yllättäen) Nipsu on taas huonossa kunnossa. Tai nyt se on ehkä kaikkista huonoimmassa kunnossa. Ilkiää ittelle kun näkee että koira on kipeä, silti se vaan yrittää tehdä niin kuin mitään ei olisi. Ajattelin nyt syöttää Nipsulle viikon kipulääkekuurin jos siitä olisi edes vähän apua.

Mutta se Nipsun selästä, joten palataan Aavaan. Tuon pienen ikiliikkujan kans päästiin EPK:n tottisryhmään missä tänään käytiin toista kertaa, eli treenit siis alkoi viimeviikon torstaina.Ongelmana treeneissä meinaa olla se, että koko muu porukka on aika lailla vasta alkutaipaleella, kun Aava jo osaa jotain, niin tämän takia meillä on vain yksi koira kentällä kerralaan. Tämän takia tuo häiriö jää huomattavasti vähemmälle. Toki nyt alkuun on ollut hyvä näin sillä Aava otta tosi paljon häiriötä uusista ihmisistä. Mutta esim. paikkikseen ei meinaa saada kavereita viereen makaamaan. Mutta ekalla kerralla otettiin vaan kotakti treeniä niin perusasennossa kuin seuruussakin. Treenailtiin että takana/vieressä käveli "liikkuri" josta Aava yllättävän vähän otti häiriötä.
Tänään otettiin muutamat motivaatio-luoksetuloja ja samalla sain loistavan vinkin kuinka saan opetettua Aavalle eteentulon!! Luoksetulossa eteentulohan on ehkäpä koiralle yksi vaikeimmista asioista, koska lujaa pitää tulla mutta silti ei saa törmätä ohjaajaan ja vielä pitäisi saada peppu alle (eli ei voi istahtaa pepulle). Tämän takia monet jäävät liian kauas. Monet opettaa sen "penkkitreenin" kautta eli istut tuolin kulmalla ja siitä ottaa koiran eteen. Tänään vinkissä opetettiin eteentulo maahan menon kautta eli koira pistetään maahan makaamaan, menet itse seisomaan koiran eteen varpaat koiran tassuista n. 10 cm. Siitä ohjataan koira istumaan eteen niin että etukäpälät pysyy samassa kohtaa ja peppu tulee "alle". Kun tämä sujuu niin koiran etukäpälistä askeleen päähän ja sama uusiksi, ja loppujen lopuksi sulla on mahtava kiinteä eteentulo, ilman että tarttee pelätä että koira törmää, ja se oppii hallitsemaan takapäätään. Eli mä tiiän mitä me nyt sitte opiskellaan Aavan kanssa :)

Käytiin me ottamassa tuossa välissä parit esineruututreenit. Ongelmaksi meinaa tulla minä, juuuuu myönnän. Teen treeneistä aivan liian pitkiä... Pitäis vissiin välistä muistaa että se on kuiteski vasta pentu!! Mutta yllättävän hyvin Aava tekee töitä :) esinemotivaatio on kohdallansa.

Ja käytiin myös juoksuttamassa koiria Kiiran, Vienan,  Aavan siskon Chidan ja äitin Ninjan kanssa. Iso kiitos taas Jennylle kuvista!! :D
Chida ja Aava

Chida, Aava ja Kiira

Ninja ja Chida + Nipsun (entinen) lempilelu vauhdissa

Siskokset <3

Siskokset ja mamma, eli Chida, Ninja ja Aava

Hard Candy's Charming Star "Chida", Hard Candy's Amazing Dream "Ninja", Hard Candy's Blue Heaven "Kiira" ja Hard Candy's Cindy Lane "Aava" 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti