sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Taas mennään tukka putkella

Taas on viikko menty nii tukka putkella että huh huh. Huomaa että mennään valosaan päin nii tämä tyttö herää henkiin, eli meikäläinen on jatkuvasti menossa aamu-seiskasta ilta-ysiin niin että käyn vaan kotona (=viemäs tai hakemas koirat messiin).

Ti
Sai tytöt pitää vapaapäivän treenaamisesta, mutta joutui ne rämpimään suojalumessa melkein 2 tuntia

Ke
Käytiin Jorvin parkkisella kimppatreeneissä. Sikan kans tehtiin perusasentoja häiriössä, jossa ei mitää ongelmaa. Tehtiin muutama nouto, niin että pidin itte Sikasta kiinni ja Laura hetsas Sikan kunnolla turhautumiseen asti kapulaan. Että saisin fokuksen huomattavasti paremmin kapulaan -> meinaa jäädä liikaa kiinni palloon. Ja loppuun muutamat jäävien erottelut.
Aavan kans ei tehty mitää erikoista ku mielentila ei olu parhaimmasta päästä. Okei omaski pääkopas oli vikaa. Mutta varmaan moni tietää tunteen, ku joku ihminen pelkällä olemuksellansa vie susta kaiken energian. Ja nuo treenit oli just semmoset ainakin mun kannalta, joka yllätys heijastui Aavaan.

To
Illasta käytiin Treenailees Heidin ja saksalaisten kanssa Talissa. Ne vasta olivat melkoiset loska treenit , sillä sitä riitti nilkkoihin asti. Kahluutreenit ;)  . Sikalla oli jotenki superpaljo virtaa joten kaikki meinas mennä melkoseksi koheltamiseksi. Joten annoin olla. Loppuun tehtiin vielä muutamat piilonkierrot (Sikasta kiertäminen on maailmasta hienointa puuhaa). Hienot kierrot jo 10 metristä neiti teki. Vikana tein nii että Heidi meni piilon taakse ja heitti Sikan eteen pallon. Eihän tuo älykääpiö mitään tajunnu!!! Juoksi ympäri niinku on opetettu.....
Otin Aavan autosta nii neiti oli ihan omis maailmois, eikä mielentila taasaan aiheuttanu mulle mitää jippii-tunnetta.. No, koira takasi  autoon ja vauhdilla. Otettiin Luka välissä ja otin Aavan uusiksi. Ja johan oli eri ääni kellossa. Tehtiin vain muutamat sivlletulot mitkä itte tarjos ja siitä leikkien autoon. Joten saatiin niistäki treeneistä hyvä maku suuhun. Ja jos totta sanotaan nii ei oo Aava varmaan ikinä ollu nuin kivalla päällä kun otin sen uusiksi :)

Pe
käytiin taas tekemässä hyppytekniikkaa. Sikka jo paransi viimekerrasta, ja Aavalla ei mitää ihmeellistä . Nytte tehtiin keskityttiin pitenevää sarjaa.

La
Töitten jälkeen lenkille ja siitä Ojankoon sillä sielä oli tokokeet. Voittaja-luokassa oli liika vähä porukkaa paikkiksissa joten mentiin Aavalaisen kanssa. Otettiin se puhtaasti mielentilatreeninä, siinä suhteellisen hyvin onnistuen. Eli olin super tyytyväinen - ei ahdistumista, ei epävarmuutta. Ensiksi suoritettiin yksilöliikkeet ja muutenki oltiin hyvissä ajoin paikalla nii jäätiin vaan hengailemaan/istuskelemaan kehän viereen, nii Aava oli jotenki super-rauhallinen. Kyllähän se noteeras kaiken mutta silti se ollu mitenkää epävarma, mitä normaalisti. Eli kyllä, mun yli puolen vuoden työ rupeaa teettämään tylosta!!!
 Pääsi Sikkaki vähäsen touhuamaan, eli pääsi hyvään häiriöön :) tehtiin perusasentoja ja paikalla oloa.

Ja su
Tänään töistä taas tytöt lenkin kautta ja Aavan aksatreeneihin. Olipas niiiiiiin kivaa käydä pitästä aikaa ohjatuissa treeneissä. Päivän teemana oli erikoisesteet. Puomin alastulossa teki hienot 2on-2off. Muutamat paikat mitä hinkattiin oli esteen 7 back flatt (=valssi+sylkkäri). Koira kyllä meni hienosti mutta kartturissa oli hieman ongelmaa. Samoin hinkattiin vielä11-13 väli että saisin pituuden jälkeisen käännöksen mahdollisimman tiukaksi. Hyvinhän tuo toimi :) mun super aksa-koiruus.


Aksa rata


Sikan kans kävin vaan tottistelemassa. Tehtiin paikkamakuuta ja paikalla istumista takapalkalla. Toimi super hyvin, oli skarppi ja aktiivinen. Tein muutamia noutokapulan pitoja, mutta ei hemmetti ku siitä ei tuu mitää... rautalangan oon hyljänny jo ajat sitte ja tän päivän treenin perusteella ei ratakiskokaan riitä! eli jos joku haluaa nii saa tulla opettamaan Sikalle tuon saakelin kapulan pidon.

Aavan kanssa lisä koiruutena paikkiksessa. Pahoittelen huonoa kuvan laatua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti