tiistai 17. heinäkuuta 2018

Aksaa ja räjäytystyömaa

Tänne ei oo tullu kerettyä päivitettyä, joten pakko tehä jonkinlaista kertausta:

Kesäkuun alussa meillä oli viimeinen Next Level- viikonloppu. Lauantai alotettiin Timon nollarata-treenillä. Ja taas tuli todettua että kyllä me niihin nolliin kyetään jos vaan ite pidän pään kasassa. Iltapäiväntreeni oli Jaakon valvovan silmän alla. Ja koko Nextarin paras treeni!! Aiheena haltuunotto ja takaaohjaus. Aluksi jatkettiin Jaakon kanssa siitä mihin ollaan menty Sikan kasaamisen suhteen. Ja ne on menny kyllä eteenpäin. Jaakkokin sanoin ku radalla tehtiin jenkkikäännös, että jos SIkka noin hyvin kääntyy nii mulla ei oo mitää hätää, rupee bc:t jäämään jälkeen ku neidillä on niin paljo voimaa. Muutenki pohdittiin Sikan rima-ongelmaa, sillä niitä Sikka ei niitäitä kunnioita, joten tehtiin treeni niin korkeilla rimoilla mitä sai. Ja voin sanoo että neiti hyppäs ihan eri tavalla. Ku oli korkeet rimat nii joutui oikeesti keskittymään omaan hyppäämiseen.
Sunnuntai alotettiin Tuullian treenillä. Itse en tykänny reenistä sen suuremmin sillä siinä oli paljo ensi luukutettiin kentä toiseen päähän, takaakierto ja taas luukutettiin, ja takaakierto. Toki oon tyytyväinen että kerkesin paikkoihin tekemään pakkovalssin vaikka olin ihan varma että en tuu ikinä kerkeemään.
Viimeisenä treeninä oli Janitan treeni, joka alkoi melkoisella saarnalla. Ekana Janita kysyi montako rimaa tulee alas per treeni (ei rata , vaan treeni). Sikallahan niitä tulee... Sitte saatiin luento että me kyllä nillitetään kontakteista ja kepeistä hyvinki paljo, ja niissä on helppo pitää kriteeristä kiinni. Mutta ku mietitään rataa kisoissa, hyppyjä on sen 13 kpl, mutta keppejä/kontakteja on vaan se 2-4kpl. JOten eikös pääpaino pitäis olla niissä hypyissä ku niitä on enemmän... Puhuttiin siitä, että vain hyvin hyvin harva koira tajuaa että me skitsotaan niistä rimoista, ne on oppinu että välillä nuo mmmat skitsoo ja sitte jatketaan. Koska aina ku rima tulee alas meillä menee muutama sekunti ennen ku me reagoidaan. Ja onhan todettu että jos koira saa palautteen alle sekunnin aikana se oppii muutamasta kerrasta, jos palaute tulee 1-3 sekunnin aikana vain 30% koirista ymmärtää mistä asiasta me annetaan palaute. Jos palaute tulee yli 3 sekunnin jälkeen nii ei koira ymmärrä.
Mutta itse treeni oli hyvä, muutaman kerran Janita sanoi niin mulle ku muillekki että suu kiinni. ja juu tiiän pitäis pitää turpansa kiinni. Samoin radalla oli monta kohtaa missä koira väkisin valhtaa valssissa sun selän taakse joten ET SAA PERUUTTAA. Se se vasta onki hankalaa...


JÄlkiä ollaan ajettu nytte muutamia, enemmän pellolla ku mettässä. Pelolla Sikka on saanu paljo itsevarmuutta ja esineet nousee. Nytte meillä on työn alaa kulmat ja piikit nii mettässä ku pellolla että saadaan ne varmemmaksi. Mutta hyvälle näyttää :)

Puruissa onki ollu vähä hiljasempaa, viikko sitte käytiin treeneissä, mutta sitä edellisistä taitaa olla melkein 2kk. Mun työt on kyllä haitannu pirusti tämän puolen treene niin että ärsyttää...

Tokoa ollaan silloin tällöin treenattu, mutta mä en oo tyytyväinen seuruuseen. kaverin sanoin, milloin se noin pahasti on levinny. Tiistaina puruissa ku tehtiin hallintaa nii neiti edisti ja ihan pirust . Muutenki Sikka hakee niin vahvasti kattomaan mun kasvoja joten edistää sen takia. Jote päätin nyt sitte räjäyttää koko seuruun atomeiksi. Tai isteasias tuo on jo niin vahva tapa, joten saan alottaa kokonaan alusta. Katotaan mitä tulee. Oon nyt tehny reenejä pallo kainalos, mutta Sikka ottaa sen hyvin vahvasti luopumistreeninä, joten pitää kattoo vielä muutama reeni lähteekö toimimaan vai lähenkö tekemäänpaikan nenäkosketuksen kautta niin että pistän alkuun teipinpalan treeniliiviin kiinni ja sitä kautta. Mutta jotain sille pitää tehä. Ja voin sanoo että tuolla tavalla kuinka Sikka on tehty nii en välttämättä seuraavaa koiraa enää lähe tekemään. Mutta kattotaan mihin tuo tuosta menee...

Muuten mulla alkaa parin päivän päästä loma ja loman alkajaisiksi ilmosin molemmat tytöt Jyväskylään aksakisoihin. Mietiskelin että Aava on kisannu viimeks helmikuun alussa ja Sikka huhtikuun alussa joten ehkäpä sinne kisoihin vois jo mennä. Elokuun alkuun oon ilmonnu että mennään ainaki Aavan kanssa juoksemaan tervu-joukkueeseen Janakkalaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti